LapWall

12.3.2018 - Hermanni Nylander

Miten perinteisen rakentamisen loputtoman pitkästä suunnitteluvaiheesta voi päästä eroon?

Suomalaisissa rakennushankkeissa pyritään liian usein keksimään pyörä aina uudelleen. Rakennushankkeiden suunnittelu aloitetaan puhtaalta pöydältä, sen sijaan että hyödynnettäisiin hyvän konseptoinnin mahdollisuuksia.

Suunnitteluvaihe on usein aikaa vievä ja vaivalloinen prosessi. Ensimmäisten arkkitehdin tekemien luonnosten jälkeen rakennuttaja kääntyy rakennusliikkeen puoleen ja tarjouksen saatuaan laskeskelee kannattavuutta. Tässä vaiheessa rakennuttaja kuitenkin lähes poikkeuksetta huomaa, että luonnoksiin on tehtävä muutoksia. Muokkaus- ja muutoskierrokset arkkitehdin kanssa syövät budjettia ja haukkaavat paljon aikaa. Eikä se tähän lopu. Vielä ovat edessä rakennesuunnittelijan sekä LVI- ja sähkösuunnittelijan työpanokset. Arkkitehti ja rakennesuunnittelija tekevät kohdekohtaisia suunnitelmia, jotka ovat usein prototyyppejä, mikä kostautuu pitkinä läpimenovaiheina ja lopputuloksen laatuongelmina. Oman hankaluutensa suunnitteluvaiheeseen tuo se, että kun rakennesuunnittelu tehdään ennen kuin rakennuksen toteutustapa on selvillä, voidaan esimerkiksi LVI-ratkaisua joutua muuttamaan vielä rakennusvaiheessakin. Rahaa ja aikaa palaa jälleen jatkuviin muutoksiin.

Suunnitteluvaihe on merkittävä kokonaiskustannusten kannalta, sillä sen kuluessa lyödään lukkoon 80 prosenttia rakentamisen kustannuksista. Tätä tehotonta, kallista ja pitkää suunnitteluvaihetta sivusta seuraavalle herää kysymys, tarvitaanko koko raskasta suunnitteluvaihetta? Vastaus saattaa yllättää, mutta rakentaminen ilman turhauttavaa ja kallista suunnitteluvaihettakin onnistuu, jos uskaltaa ajatella asiat toisin. LapWallilla on tehty juuri niin.

Vakioitu teollinen puuelementtirakentaminen tuo kaivatun ratkaisun niin prototyyppisuunnittelun venyvään suunnitteluprosessiin, paukkuviin budjetteihin kuin sen mukanaan tuomiin laatuongelmiinkin.

Vakioitu toimintamalli perustuu pitkälle vietyyn tuoteosien ja rakennesuunnitteluratkaisujen sekä arkkitehtonisten ratkaisujen vakiointiin. Tässä mallissa rakennuttaja saa arkkitehdin ja rakennesuunnittelijan luomat, loppuun asti harkitut toimivat ja tila- ja muut ratkaisut. Näitä voivat olla muun muassa asuntojen ja muiden tilojen valmiit pohjaratkaisut, harkitut pinta-, materiaali- ja värivalikoimat sekä erilaiset kylpyhuone- ja keittiömoduulivaihtoehdot LVI –ratkaisuineen ja sähkösuunnitelmineen.

Ammattilaisen suunnittelemia ratkaisuja yhdistämällä rakennuttaja voi helposti suunnitella niin rivi-, luhti- kuin kerrostalonkin. Vakioituihin tuoteosiin, moduuleihin ja liittymädetaljeihin perustuva malli merkitsee toimivien ja turvallisten ratkaisujen toistuvaa hyödyntämistä sekä suunnittelussa että toteutuksessa yksilöllisyyttä menettämättä. Kirsikkana kakussa on vielä se, että rakennuttajalla on käytössään myös erittäin helppokäyttöiset LapWallin nettisivuilla toimivat suunnittelutyökalut, joilla rakennuttaja pystyy kasaamaan haluamansa rakennuksen jopa minuutissa, näkemään ruudulta, miltä lopullinen rakennus tulisi näyttämään hintatietoineen sekä halutessaan lähettämään tilauksen vaikka saman tien. Valmis rakennus nousee perustusten päälle jopa kolmessa viikossa. Näppärää vai mitä?

Sujuvan suunnitteluvaiheen ja huolellisesti harkittujen ratkaisujen ansiosta kohteen rakentaminen pääsee käyntiin rivakasti, kustannukset pysyvät kurissa ja lopputulos on laadukas, helposti myytävä tai  vuokrattava kohde.

Hermanni Nylander

Tuotekehityspäällikkö, Pyhäntä

Lue kirjoitus

12.3.2018 - Hermanni Nylander

Rakentaja, valmistaudutko 100 – prosenttisesti hankkeeseesi?

”95 prosentin valmistautuminen tuottaa 50 prosentin tuloksen”

Katsellessani kiekkoleijonien edesottamuksia Pariisin MM-kisoissa, en voi millään välttyä erätaukostudioiden jutuilta. Siellä Tami kertoo itsevarmalla tyylillään ”piippuhyllyn cornerista” Suomen Veljille, että kuinka jääkiekkoa tulisi pelata. Joka kerta toistuu samat fraasit, ne saattavat joitakin hieman jo kyllästyttää… ja luulisi ammattipelaajien jo tietävän miten kiekko ammutaan sepakon kenkälaatikkoon… Toisaalta niissä Tamin prinsiipeissä on myös hyviä viisauksia, ja kun aikanaan on löytänyt oikeat, niin mitäpä niitä muuttamaan.

Yhden Tamin toistaman prinsiipin haluan nostaa pohdintaan rakennusalan näkökulmasta ja se on VALMISTAUTUMINEN. ”95 prosentin valmistautuminen tuottaa 50 prosentin tuloksen”, onkohan tämä väittämä totta vai tarua – muuallakin kuin jääkiekossa.

Rakennusalalla on tavanomaista, että jokainen kohde suunnitellaan kohdekohtaisesi –  suunnitellaan siis prototyyppejä. Urakat pilkotaan pieniin osiin, mistä seuraa kokonaiskuvan ja vastuiden hämärtymistä. Rakennetaan työmaalla vesi- ja räntäsateessa vaikeasti pitkästä – kosteudenhallinta ei ole kunnossa. Työvoiman saatavuudessa työmaalle on suuria haasteita, ja aikataulut eivät pidä.

Onko valmistautuminen yllä kuvatulla tavalla toimiessa tehty 100-prosenttisesti? Ei edes lähellekään 95 prosenttia, jolla saavutti prinsiipin mukaan vain 50 prosentin tuloksen. Uutisista saa liian usein lukea, että jopa uusissa rakennuksissa havaitaan kosteusongelmia ja sisäilmaongelmat ovat yleisesti tunnettuja. Voidaan siis yleisellä tasolla todeta alan tulosten olevan todella heikkoja. Tuo Tamin prinsiippi on siis täyttä totta myös rakentamisessa. Rakentamiseen on valmistauduttu liian heikosti ja tulokset ovat sen mukaisia.

Annetaanko tälle asialla periksi peittelemällä sitä vai ratkaistaanko ongelmat? Me LapWallilla olemme päättäneet ratkaista ne LapWall LEKO® -kokonaispalvelulla, joka tarjoaa kustannustehokkaan tavan rakentaa puuelementeistä rivi-, luhti- ja kerrostalot, hoiva- ja päiväkodit sekä liiketilat ja teollisuusrakennukset – laadukkaasti, nopeasti ja riskittömästi.

LapWall LEKO® -kokonaispalvelussa toiminta perustuu konseptoituihin, loppuun asti mietittyihin arkkitehti- ja rakennesuunnittelun ratkaisuihin perustuvaan kohteiden suunnitteluun. Rakenneratkaisuihin, jotka ovat ennalta suunniteltuja ja testattuja. Hyviin kosteudenhallinnan ratkaisuihin ja katkeamattomaan kuivaketjuun. Työmaavaiheen toimijoiden minimointiin.

LapWallin tapa ajatella uudella tavalla asettaa T&K-prosessin toimintaan tavanomaista rakennusyritystä kovemmat vaatimukset. Olemme panostaneet voimakkaasti tuotekehitykseen ja jatkamme edelleen samalla tiellä. Tavoite on päästä eroon tilauskohtaisesta suunnittelusta, lanseerasimme juuri LapWall LEKO® Bath -moduulin, jossa tämä tavoite toteutuu. LEKO® Bath:n suurimpina etuina on rakentamisen laadukkuus, nopeus ja kustannustehokkuus.

Viime maaliskuussa julkistimme suunnittelutyökalun, jonka avulla kokonaisen rivitalon voi suunnitella vain minuuteissa. Nyt myös LEKO® Bath -suunnittelutyökalu on kaikkien käytettävissä. Suosittelen kokeilemaan – vaihtoehtoja on mukavasti ja hintatiedonkin saa saman tien!

Vielä ennen juhannusta julkistamme LEKO® Luhtitalo -suunnittelutyökalun.

Loppuvuoden aikana LapWall lanseeraa muun muassa asuntorakentamisen kattoelementtiratkaisun, konseptit puukerrostaloihin ja kouluihin sekä ekologisen seinärakenteen. Olkaahan kuulolla, haluamme tarjota teille aina parhaat ratkaisut!

 

Mukavaa kesää!

Hermanni Nylander

Lue kirjoitus