LapWall

4.9.2020 - Jarmo Pekkarinen

LEKO-puuelementeille RTS EPD -ympäristöselosteet

LapWallin puurunkoisilla seinä- ja kattoelementeillä on nyt viralliset Rakennustietosäätiö RTS sr:n myöntämät RTS EPD -ympäristöselosteet. Ne kertovat luotettavasti tuotteiden ympäristövaikutukset rakennuttajille, suunnittelijoille ja rakennusliikkeille.

”Halusimme olla ensimmäinen puuelementtivalmistaja, joka kykenee antamaan kattavat tiedot tuotteiden hiilijalanjäljestä. Näin palvelemme entistä paremmin esimerkiksi rakennusliikkeitä, jotka raportoivat hankkeittensa ympäristövaikutuksia eteenpäin”, kertoo LapWallin toimitusjohtaja Jarmo Pekkarinen.

”Laajat standardien mukaan laaditut, kolmannen osapuolen verifioimat ympäristöselosteet sisältävät lähes 40 indikaattoria ympäristövaikutuksista ja luonnonvarojen käytöstä. Selosteet kattavat kaikki keskeiset LEKO-elementointijärjestelmämme tuotteet. Takana on siis mittava työ kaikilta siihen osallistuneilta”, hän sanoo.

Jokaiselle indikaattoreista on laskettu arvot alkaen raaka-aineiden hankinnasta, käsittelystä, kuljetuksesta tehtaalle jatkuen tuotantoon sekä tuotteen toimitukseen työmaalle. Lisäksi mukana ovat käytön jälkeinen purku, kuljetus, materiaalien käsittely, kierrätys ja loppusijoitus. Seloste antaa arvot myös esimerkiksi kierrätyksestä ja uusiokäytöstä saavutettaville ympäristöhyödyille.

”Ympäristöselosteiden lukuarvoista on nähtävissä puun edut elementtien valmistusmateriaalina sekä oman tuotanto- ja toimitusprosessimme vahvuudet. Yksi lisätekijä on kierrätysmateriaalien käyttö valmistuksessa. Haluamme pysyä kestävän kehityksen suunnannäyttäjänä alalla ja siksi jatkamme kehitystyötä myös tästä eteenpäin”, Jarmo Pekkarinen toteaa.

Lue kirjoitus

12.2.2020 - Jarmo Pekkarinen

”LapWall on parhaimmillaan luotettavuudessa ja nopeudessa”

Toimitila- ja teollisuusrakentamiseen erikoistunut Tekova rakentaa tilaajan tarpeen mukaisia toimitilakiinteistöjä, myymälöitä ja halleja. LapWallin elementtitoteutuksina tehdyt ja heti käyttövalmiit vesikatot ovat olleet Tekovalle luotettava valinta, sillä laadukas lopputulos saavutetaan nopeasti.

Tekova on aloittanut toimintansa keväällä 2018. Toiminta on lähtenyt vauhdikkaasti käytiin ja parhaillaan rakenteilla onkin noin kymmenen kohdetta.

– LapWall on tähän mennessä toimittanut kaikkiin minun hoitamiini kohteisiin vesikatot, kertoo projektipäällikkö Juhani Kinnunen.

Yhteistyö sai alkunsa, kun Kinnunen jätti LapWallille ensimmäisen tarjouspyynnön.

– Jo heti alussa tuli sellainen kuva, että kokonaishinta saatiin selville nopeasti. LapWall vaikutti kaikin puolin luotettavalta toimijalta, Kinnunen muistelee.

Käyttövalmis katto saadaan paikoilleen nopeasti

Elementtitoteutuksena tehtävän vesikaton asennus on nopeaa – valmista voidaan saada jopa parissa tai kolmessa päivässä. Katto on myös heti käyttövalmis.

– LapWall on parhaimmillaan luotettavuudessa ja nopeudessa. Saamme katon pään päälle luotettavasti ja nopeasti. Se on tärkeää, koska olemme sopineet tilaajan kanssa aikatauluista ja niistä pitää pitää kiinni, jotta saamme tyytyväisiä asiakkaita ja sitä kautta lisää työmaita, Kinnunen painottaa.

– Kun katto tulee valmiina elementteinä, on esimerkiksi alapuolelle näkyviin jäävä pinta jo valmis. Vesikate tulee elementin mukana, joten katto on heti käyttövalmis. Katto on melkeinpä rakennuksen tärkein osa, jotta vesi pysyy oikealla puolella pintoja, Kinnunen sanoo.

Hyvän kumppanin kanssa on helppo jatkaa yhteistyötä

Kinnunen on ollut hyvin tyytyväinen LapWallin kanssa tehtävään yhteistyöhön. Positiiviset kokemukset kannustavat kääntymään hyväksi todetun kumppanin puoleen myös tulevaisuudessa.

– Kun nämä jo tehdyt hankkeet ovat menneet suoraan sanottuna täydellisesti, niin kyllä sitä aina uuden hankkeen alkaessa tietää, keneen ottaa yhteyttä, Kinnunen hymyilee.

Lue kirjoitus

31.1.2020 - Jarmo Pekkarinen

Bonava saa LEKO® puuelementti vesikattorakenteet nopeasti ja luotettavasti LapWallilta

Bonava rakennuttaa parhaillaan uutta naapurustoa Vermonniityn alueelle Espooseen. Kaikkiin kuuteen rakennukseen puurakenteiset LEKO® vesikattoelementit toimittaa LapWall, jonka kanssa yhteistyö toimii tällä hetkellä Bonavan Tom Heleniuksen mukaan ”selvin sävelin”. Rakenteet on toimitettu ajallaan, nopeasti ja luotettavasti. Yhteistyö on Heleniuksen mukaan hioutunut hyväksi paketiksi parin vuoden aikana. 

Espoossa Kehä 1:n, Leppävaaran ja Vermon raviradan välimaastoon nousee parhaillaan uusia kerrostaloja uuteen, Vermonniityn asuinalueeseen. Alueelle rakentuu koteja yhteensä 6000 ihmiselle. Parhaillaan viimeistelytöitä tehdään Bonavan rakentamassa Asunto Oy Espoon Virranvälkkeessä, johon asukkaat pääsevät sisään maaliskuussa 2020.

– Vermonniitystä asunnon ostaneet asiakkaat ovat tehneet fiksuja valintoja, sillä tämä tulee olemaan mukava asuinpaikka. Raidejokeria jo rakennetaan, palvelut ovat lähellä ja keskustaan on vain vartin matka, Bonavan työmaapäällikkö Tom Helenius hymyilee tyytyväisenä.

Nopeasti vesikatot tuulettuviin yläpohjarakenteisiin

Tällä hetkellä Bonava rakennuttaa alueelle yhteensä kuusi kohdetta, joista kaksi on vielä rakenteilla. LapWall on ollut yhteistyökumppanina koko projektin alusta lähtien, vuodesta 2017. LapWallin puurakenteissa etuna on keveys.

– Haimme yhteistyökumppania, jonka kanssa voisimme lähteä kehittämään vesikattorakenteita meidän tarpeisiimme. Näissä kohteissa on asuinkerrostaloille poikkeukselliseen tapaan tuulettuvat yläpohjarakenteet, siksikin LapWallin tuotteet ja rakenteet sopivat tänne erittäin hyvin, Helenius huomauttaa.

Yleensä asuinkerrostaloissa on Heleniuksen mukaan tasakatto, jossa on kevytsorasta tehty niin sanottu ”papukatto”, jonka päälle tehdään valu ja asennetaan vedeneristyskermit.

– Meidän rakenteissamme katon alle taas pääsee aina katsomaan ja paikantamaan vaikkapa vuotokohdat. Kosteusteknisesti tämä on luotettavin ratkaisu rakennuksen elinkaaren huomioiden ja rakennuksen saa nopeasti vedenpitäväksi, Helenius korostaa.

– Uskallan väittää, että tällä hetkellä saamme ne aika nopealla aikataululla. Työmaalla asennusaika jää lyhyeksi, sillä työ tehtaassa alkaa jo paljon aikaisemmin, Helenius lisää.

Selvät sävelet toimintavarman kumppanin kanssa 

LapWall on Heleniuksen mukaan osoittaunut luotettavaksi ja toimintavarmaksi kumppaniksi.

– Vesikatto saadaan meillä viimeisenä valmiiksi holvivalun jälkeen. Jos toimitusajat vesikaton kohdalla eivät pitäisi, vaikuttaa se suoraan kymmeneen seuraavaan työvaiheeseen. Siinä onkin sitten sumpliminen päästä uudelleen aikatauluun, Helenius korostaa.

Tällä hetkellä hommat sujuvat hienosti ja kaksi rakenteilla olevaa rakennusta vielä odottaa kattojaan.

– On ollut suuri ilo tehdä yhteistyötä kotimaisen toimittajan kanssa, joka on erittäin hanakasti lähtenyt kehittämään tuotettaan meidän tarpeitamme vastaavaksi. Olemme oppineet toisiltamme projektin aikana. Kaksi ensimmäistä kohdetta opettivat eniten, kolmannessa kohteessa oli vielä pientä hienosäätöä ja nyt tässä neljännessä kohteessa meillä oli selvät sävelet koko ajan, Helenius veistelee.

Lue kirjoitus

6.11.2019 - Jarmo Pekkarinen

Sanna Vappula henkilöstöpäälliköksi


Sanna Vappula on nimitetty LapWallin henkilöstöpäälliköksi 5.11.2019 alkaen. Sanna on koulutukseltaan Tradenomi (esimiestyö ja johtaminen) ja hän on aikaisemmin työskennellyt mm. noin kymmenen vuoden ajan Inwido Finlandin palveluksessa. Inwidolla Sanna oli mukana erilaisissa HR projekteissa, joista mainittakoon Intranetin kehittäminen ja HR tietojärjestelmän ylösajo ja integrointi palkanlaskentaohjelmaan. Viimeisimpänä Sanna on toiminut toimitusjohtajana ja osakkaana helsinkiläisessä arkkitehtitoimistossa kesästä 2018.
Tervetuloa Sanna mukaan LapWallin porukkaan!

Lue kirjoitus

2.10.2019 - Kari Viljamaa

Markus Sandberg on valittu LapWall AB:n Country Manageriksi!


Markus asuu Tukholmassa ja hänellä on pitkä ja monipuolinen kokemus rakennusalalta. Hän on toiminut vuodesta 9/ 2018 alkaen LapWall AB:n projektipäällikkönä. Tätä ennen hän oli Panghus AB:n projektipäällikkönä noin 3 vuotta ja tätä ennen hän toimi yrittäjänä rakennusliiketoiminnassa, toteuttaen mm projektinjohtourakoita kauppakeskuksissa.
LapWall AB:n tavoitteena on kasvaa kannattavasti ja vakiinnuttaa asemansa Ruotsin markkinoilla sekä tehdä hyvää tulosta.

Lue kirjoitus

Lataa uusi tuote-

luettelomme!

Tuoteluettelosta löydät mm. uudet tuotteet sekä valmistustoleranssit.

Kiitos latauksesta! Pääset lataamaan tuoteluettelon tästä: https://issuu.com/lapwall2016/docs/lapwall_20leko_20tuoteluettelo_11.2/1?ff=true