fbpx

LapWall

Kotimaisen puuelementtitoimittaja LapWall Oy:n myynti ja kannattavuus ovat kehittyneet suotuisasti koronan vaikutuksista huolimatta. Tänä vuonna seinä-, välipohja- ja kattoelementit ovat saaneet rinnalleen uudet kylmät kattoelementit sekä kuorielementit korkeaan rakentamiseen. Yhtiö on lisäksi laatinut tuotteilleen standardoidut EPD-mallin mukaiset ympäristöselosteet ensimmäisenä alansa yrityksenä.

Ruotsissa yhtiö on toiminut paikallisen LapWall AB:n kautta vuodesta 2017, ja sitä ennen vientikaupan muodossa. Siellä projektit eivät ole viime aikoina sisältäneet asennusta toisin kuin usein kotimaassa.

– Ennakoimme näin jatkuvan myös tulevaisuudessa, joten olemme päättäneet lopettaa tytäryhtiömme toiminnan konkurssimenettelyllä. Ruotsin markkinan osalta palataan siis aiempaan vientimalliin, jota johdetaan Suomesta, kertoo LapWall Oy:n toimitusjohtaja Jarmo Pekkarinen.

– Vuoden 2017 alussa ostimme Metsä Woodin projektiliiketoiminnan ja puuelementtien valmistuksen. Näin täydensimme jo ennestään laajaa tuotevalikoimaamme. Olemme onnistuneet nousemaan Itämeren alueen johtavaksi toimijaksi ja saaneet asiakkaiksi kaikki merkittävimmät rakennusliikkeet Suomessa, Pekkarinen sanoo.

LapWall-konsernin liikevaihto on noussut koronaepidemian vaikutuksista huolimatta, ja sen arvioidaan ylittävän 30 miljoonaa euroa tänä vuonna. Konsernin kannattavuus on parantunut selkeästi ja vuonna 2020 konsernin liikevoittoprosentti tulee olemaan noin 10 % liikevaihdosta. Lisäksi yhtiön taseasema on vahvistunut merkittävästi.

Yhtiö uskoo puuelementtien käytön kasvuun rakentamisessa lukuisista eri syistä. Strategiana onkin keskittyä oman LEKO – elementointijärjestelmän sekä siihen liittyvien palvelu- ja tuotantoprosessien edelleen kehittämiseen. Lisätiedot: Jarmo Pekkarinen, toimitusjohtaja, LapWall Oy, puh. 040 532 5694, jarmo.pekkarinen(at)lapwall.fi www.lapwall.fi

Lataa uusi tuote-

luettelomme!

Tuoteluettelosta löydät mm. uudet tuotteet sekä valmistustoleranssit.

Kiitos latauksesta! Pääset lataamaan tuoteluettelon tästä: https://issuu.com/lapwall2016/docs/lapwall_20leko_20tuoteluettelo_11.2/1?ff=true