LapWallilla vahva vuosi takana ja tilauskanta kasvussa

23/02/2021

Jarmo Pekkarinen

Kotimaisen puuelementtitoimittaja LapWall Oy:n liikevaihto ylsi lähes edellisvuoden tasolle ollen 31,2 miljoonaa euroa. Liikevoitto kasvoi 1,95 miljoonaan euroon edellisvuoden 1,54 miljoonasta.

– Viime vuosi käynnistyi vahvan tilauskannan, myynnin ja tuotannon käyttöasteen siivittämänä. Ilman koronapandemiaa liikevaihto olisi normaalissa markkinatilanteessa kasvanut edellisvuodesta, kertoo LapWall Oy:n toimitusjohtaja Jarmo Pekkarinen.

Vuoden aikana LEKO® tuoteperhe kasvoi uudella kuorielementtituotteella, mitä käytetään pääosin korkeassa rakentamisessa.  Vuodesta 2017 tuotekehityksessä ollut kylmä kattoelementtituote saatiin hyvin läpi markkinoilla ja tuotteella onkin nyt vahva tilauskanta. Yhtiö on lisäksi laatinut tuotteilleen standardoidut EPD-mallin mukaiset ympäristöselosteet ensimmäisenä alansa yrityksenä.

Viime vuoden tapahtumiin kuuluu myös LapWall-konsernin purkautuminen, sillä Ruotsin tytäryhtiön lopetti toimintansa. Tämä näkyy LapWall Oy:n tilinpäätöksessä 4,65 miljoonan euron ei-kassavaikutteisena alaskirjauksena.

LapWall jatkaa keskittymistään LEKO® -elementointijärjestelmän ja siihen liittyvän tuoteperheen sekä palvelu- ja tuotantoprosessien edelleen kehittämiseen.

– Tilauskantamme alkoi kasvaa jo loppuvuoden 2020 aikana. Koronapandemian vaikutusta tämän vuoden liiketoimintaan on vaikea ennakoida. Vuosi on kuitenkin alkanut erittäin hyvin ja tilauskantamme on jatkanut kasvuaan, Pekkarinen sanoo.

Hänen mukaansa rakentamisen siirtyminen työmailta tehtaisiin on trendi, joka on jatkunut jo pitkään ja vahvistunut koronan myötä. Sen edut näkyvät työmaiden läpimenoajoissa ja riskienhallinnassa sekä tuotelaadussa ja kuivaketjun pitävyydessä. Tehtaassa valmistettujen elementtien kokoonpano työmaalla on tehokasta ja rakennus saadaan säältä suojaan nopeasti ilman väliaikaisia sääsuojia.

Lisätiedot:
Jarmo Pekkarinen, toimitusjohtaja, LapWall Oy, puh. 040 532 5694, jarmo.pekkarinen(at)lapwall.fi
www.lapwall.fi

Vuonna 2011 perustettu LapWall Oy on kotimainen puuelementtitoimittaja, jolla on laaja tuotevalikoima sekä nykyaikaiset tehtaat Pyhännällä ja Pälkäneellä. Lisäksi sillä on toimipisteet Oulussa ja Vantaalla. Yhtiön elementtituotanto on noin 450.000 m2 vuodessa, mikä tekee siitä volyymiltaan Euroopan suurimman valmistajan. Vuonna 2020 yhtiön liikevaihto oli 31 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä noin 100.

AJANKOHTAISTA

11/04/2024

LapWall Oyj on julkaissut vuoden 2023 vuosi- ja vastuullisuuskatsauksensa. LapWallin...

10/04/2024

LapWallin luottoluokitus on parantunut entisestään ollen nyt tasolla Platina (Asiakastieto)...

07/03/2024

LapWall on tehnyt investointipäätöksen tehdashankkeestaan Pyhännälle. Investointi laskee osavalmistus- ja...

07/02/2024

Strategia osoitti toimivuutensa haastavassa markkinatilanteessa Suluissa esitetyt luvut viittaavat edellisen...

31/01/2024

LapWall Oyj julkaisee tilinpäätöstiedotteen vuodelta 2023 tiistaina 7.2.2024 klo 9.00....

18/12/2023

LapWallin joululahja menee perinteisesti Hyvä Joulumieli -keräykseen, vähävaraisten Suomessa asuvien...

Videokirjastomme

Ota kumppaniksi elementtirakentamisen edelläkävijä

LAPWALL LEKO® elementointijärjestelmä

Kattava vakioitujen tuotteiden valikoima tarjoaa mahdollisuuden elementoida rakennus kokonaisuutena. Mitä laajempi toimitus, sen nopeammin valmista paikan päällä!

LAPWALL LEKO® seinäelementit

Valikoimastamme kustannustehokkaat ratkaisut yksi- ja monikerrosrakentamiseen, sekä hybridirakentamiseen. Lopullinen seinäelementti suunnittelu aina asiakkaan tarpeiden mukaan.

LAPWALL LEKO® kattoelementit

Kattoelementeillä rakennus saadaan säältä suojaan hetkessä, eikä rakennusaikaista erillistä suojausta tarvita. Kattoelementti on tehokas ratkaisu aina asuinrakennuksista suuren kokoluokan teollisuusrakennuksiin asti.

Toteutamme vuosittain yli 400 projektia